torstai 27. lokakuuta 2016

Raksaviikko 29 & 30 - Talo tuli


Viimeisen kahden ja puolen viikon aikana raksalla on tapahtunut ihan hirveästi. Siellä on nyt talo!! On ollut ihan mielettömän jännää aikaa nähdä miten rakennus nousee perustusten päälle ja vain kahden päivän jälkeen näyttää jo talolta. Suunnittelimme siis itse talomme ja se toimitettiin suurelementteinä, eli seinät oli valmiiksi kasattu Kannustalojen tehtaalla. Seiniin oli kiinnitetty jopa ikkunat paikoilleen. Käsittääkseni ikkunoita ei kaikissa tapauksissa asenneta elementteihin vielä tehtaalla, mutta me halusimme ikkunat elementteihin mahdollisimman matalalle (lattiasta ikkunan alareunaan 50 mm) joten ne oli asennettava paikoilleen jo tehtaalla jotta elementti pysyy kasassa. Raksaviikon 29 maanantaiaamuna rekka sitten “kurvasi” tontille elementit kyydissään ja siitä kasaaminen sitten alkoi. Millintarkasti tehdyt elementit vain humpsahtivat toinen toisensa jälkeen paikoilleen. Kaikki elementit sopivat täydellisesti yhteen ja paikoilleen. Meidän taloa oli kasaamassa todella ammattitaitoinen ja kokenut huipputiimi Kannustaloilta. Job well done! Esimmäisellä pystytysviikolla kasattiin talon runko mukaan lukien kattotuolit ja seuraavan viikon alussa peltikattokin oli jo asennettu. Yksi muistutus rakentajille tässä kohtaa: Tarvikkeiden toimitusten ajoitukseen pitää muistaa kiinnittää huomiota, koska meillä esim. kattopellit eivät olisi mahtuneet tontille samaan aikaan kun elementit saapuivat (alunperin toimitus sovittu samaan aikaan) ja iso kasa villaa toimitettiin tontille vaikkei sitä vielä hetkeen tarvita (ei huomattu ajoissa lykätä toimitusta). Nyt se vie aikamoisen tilan tontilta. Mutta mikä tsägä, koko pystytyksen ajan oli kuiva keli!

Talo menee aika pieneen tilaan :)
Elementit sopivat hienosti pakoilleen.
Nosturi nostelee seinät tarkasti paikoilleen.

Päätykolmio paikalleen.
Tässä näkyvän harjalla menevähn teräspalkin ansiosta harjakatto-osuuteen ei tarvita näkyviä kattotuoleja talon sisäpuolella vaan tila saadaan kokoaan auki.
Neljä päivää pystytyksen aloituksen jälkeen ollaan näin pitkällä.

Peltikatto paikoillaan.
2 vko pystytyksen alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti