sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kangasta kattoon

Kauan odottamani rimakaton asennushommat ovat alkaneet. Jee! Tämä on niin iso yksittäinen elementti talon sisustuksessa, että suurella jännityksellä odotan minkälainen siitä tulee ja millaisen fiiliksen se tuo tilaan. Tule hyvä katto tule hyvä katto tule hyvä katto. Myös riman värin sopivuus vielä vähän arveluttaa, tulikohan rima sittenkin käsiteltyä hieman liian vaalealla värillä.. Kohta se nähdään. Meidän supertiimimme aloitti kattoprojektin viime perjantaina asentamalla ensimmäisen maisemointikankaan paikoilleen. Hommaa ei lainkaan helpottanut yli viiden metrin harjakorkeus, mutta hyvin se onnistui. Kuten kuvasta näkyy, vähän kekseliäisyyttä pitkän kankaan paikalleen saaminen vaati. Ennen kankaan asentamista talo oli imuroitu huolella ja rakennustelineestäkin kaikki pölyt pyyhitty pois. Musta kangas on varmasti musta vielä katossakin.

Kangas matkalla kattoon apupuiden päällä. Huippuhomma, että löydettiin näin pitkää kangasta ettei taarvitse tehdä tilkkutäkkiä.


Voila, siellä hän on!



Rimoitusvälin optimointia. 11 mm välillä saadaan lautajako toimimaan parhaiten.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Portaat saapuivat

Yksi raksaviikon kohokohdista oli portaiden saapuminen. Portaat tilattiin lietolaiselta Harkomet Oy:lta. Heidän palveluihin kuuluu portaiden suunnittelu ja toteutus. Meidän kohdalla suunnitelma meni kerralla oikein ja lopputulos oli juuri sellainen kuin pitikin. Portaat onnistuivat todella hyvin, ne sopivat tilaan ja ovat yksikertaisesti "sikamageet" :) Askelmat eivät ole vielä lopulliset, nämä ovat remppa-askelmat joiden naarmuuntumista ei tarvitse varoa.


Aika tarkoille meni makuuhuoneen oviaukon oikea yläkulma, tilaakin vielä jäi muttei yhtään liikaa. Ylätasanteen sivut tullaan maalaamaan mustiksi.
Talo on muuten muuttunut myös ulkoapäin. Ikkunat on pellitetty ja ulkoverhoilu on muutenkin melkein valmis. Ulkoverhoilu toimitettiin meille irrallisena, koska asensimme julkisivukaihtimet verhoilun sisään. Eikä muuten mistään huomaa että talossa on kyseiset kaihtimet, asennus onnistui niin hyvin.


Rimakattohommia

Viime viikon raksaloman aikana päästiin vähän työn makuunkin. Enemmänkin olisimme mielellämme tehneet, mutta aikaa ei vaan ollut tarpeeksi. Tavoitteena oli alunperin saada rimakatto paikoilleen viikon aikana, mutta talon muiden kattojen ja seinien tasoitus ja maalaus oli vielä vähän kesken. Tasoitteen ruiskuttamisen ja hiomisen johdosta ilmassa leijailee niin paljon pölyä, että katsoimme viisaammaksi jättää katon tekeminen myöhemmälle ajankohdalle, jotta musta maisemointikangas ja rimat pysyvät puhtaina. Päädyimme ruuvaamaan koolaukset valmiiksi kattoon ja timpurimme lupautuivat naputtelemaan rimat kattoon kun ajankohta on parempi.

Koolinkeja ruuvailemassa korkeuksissa. Hauskaa ja terapeuttista hommaa.
Koolingit paikoillaan. Koolausväli 60 cm.
1600 m rimaa odottaa kattoon pääsyä muovien alla.
Rimat on tilattu Arolan höyläämöstä kanssabloggareiden suosituksista. Ne on käsitelty Akzo Nobel D-Dur lakalla, joka on sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 2-komponenttilakka, jossa on normaalia vesiohenteista lakkaa parempi UV-suoja. Siihen on sekoitettu valkoista väriä 2,5ml /1L. Rima on  15x70 höylättyä lähes oksatonta mäntyrimaa.

Koolausten asentamisen jälkeen pystyin jo helposti kuvittelemaan miltä tila tulisi tuntumaan ja näyttämään kun rimakatto on valmis. Enkä muuten hetkeäkään katunut kattovalintaamme. Uskon että siitä tulee todella hyvä.