lauantai 8. huhtikuuta 2017

Katto kuin taideteos

Rimakatto on valmis! Tai itse asiassa ollut jo muutaman viikon, päivitys vaan on jäänyt tekemättä. Rimakattoa tuli yhteensä noin 120 m2 ja hommaan kului kolmelta ammattimieheltä viikko. Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä, katosta tuli ihan mielettömän hieno. Olen niin tyytyväinen, että kaikista kattovaihtoehdoista päädyimme juuri tähän. Meillä oli timpurit tekemässä, mutta itse tekien rimakaton kustannukset olisivat kutakuinkin samaa luokkaa kuin jos katto perinteisesti tasoitettaisiin ja maalattaisiin. Eli ei paha. Rimakatto tuli siis avoimeen olohuone-keittiö -tilaan jatkuen toisessa kerroksessa olevaan toimistoon. Mielestäni rimakattomme on kuin suuri taideteos. Wow!

Homma aluillaan.

Melkein valmis.
Valmis! Parvi tullaan erottamaan lasiseinällä niin sinne saadaan työrauha.

Toimistosta käynti kattoterassille.

Toimistolta toiseen suntaan.

Harjaan tuli pitkän keskustelun jälkeen kolme mustaa kohdevalaisinta. Ideana on, että valo ohjataan alas katon lapetta pitkin. Valaisinten valinnassa mieheni veti pidemmän korren, vaan eiköhän tilit ehditä vielä tasata...




2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi, katto näyttää hyvältä ja voidaan hyvällä syyllä kutsua taideteokseksi. Meidän naisväki – vaimoni ja tyttäreni – suunnitteli ja toteutti vanhan hirsitalon maalaustyöt. Näitä kun katsoo, tulen tulokseen – talo kuin nukkekoti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kävin kurkkaamassa projektianne, olette kyllä onnistuneet todella hyvin kunnostuksessa. Kodikasta, kaunista ja lämminhenkistä, juuri sellaista kuin vanha hirsitalo ansaitsee. Ja kuten sanoit - talo kuin nukkekoti.

      Poista