sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Maalämpö- ja lattiaviilennys hakusessa

Olemme valinneet tulevaan kotiimme lämmitysjärjestelmäksi maalämmön, joka tullaan yhdistämään vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Lisäksi lämpöpumpussa tulee olla viilennystoiminto, joka kesähelteillä ottaa samasta lämpökaivosta maaviileää. Tämä viileä tullaan johtamaan samoihin putkiin, joilla lattia lämmitetään. Itse jotenkin karsastan kovektoreja ulkonäöllisesti ja meidän taloon niitä olisi pitänyt asentaa useampia. Lattiaviilennyksellä kaikki saadaan nätisti piiloon lattian alle, eikä viilennyksestä aiheudu kovinkaan paljoa lisäkustannuksia. Arviolta n. 2500 €. Tämä taitaa tulla konvektoria jopa halvemmaksi. Ongelmana on kuitenkin se, että aika harva toimittaja on tehnyt yksityisasuntoihin lattiaviilennystä eikä suostu sellaista asentamaan. Lisäksi kaikissa pumpuissa ei ole viilennystoimintoa. Potentiaalisia maalämpöpumppuja meidän käyttöön löytyisi merkeiltä Stiebel Eltron, Thermia, Jämä Star ja Uponor. Lisäksi kriteerinä meillä on, että koko paketti, eli lämpökaivo, pumppu ja lattialämmitys / -viilennys asennuksineen pitää tulla samalta toimijalta. Muutama potentiaalinen kaiken kattava tarjous ollaankin saatu. Vielä viimeisiä vääntöjä ja toivottavasti lyödään kaupat lukkoon ensi viikolla.

Lattiaviilennys. Asia, joka on meille täysin arvoitus. Käyttökokemuksia suomalaisita yksityisasunnoista on hyvin vähän ja jostain syystä suurin osa alan ammattilaisista on hyvin skeptisiä lattiaviilennyksen suhteen, eivätkä missään nimessä suosittele sitä asennettavaksi. mm. seuraavat asiat ovat meillä päähuolenaiheina
- miten viileältä tuntuu jalan alla
- miten eri lattiamateriaalit soveltuvat lattiaviilennyksen kanssa yhteen
- miten nopeasti / hitaasti tilat viilenevät
- kastepisteen syntyminen
Lattialämmitys / viilennys -Uponor
Ehkä silkkaa hulluutta, en tiedä, mutta aiomme kaikesta huolimatta jatkaa lattiaviilennyksen kanssa. Jos jollain on kokemuksia lattiaviilennyksestä, niitä olisi todella kiva kuulla!

1 kommentti:

  1. Hei, Miten tämä lattiaviilennysasia edistyi? Olisin kiinnostunut kuulemaan. Itse pohdin tätä asiaa kovasti 2011 kun taloa rakennettin, mutta jotenkin ei löytynyt kokemusta ja uskallusta tähän. Nyt muutaman hellejakson jälkeen tämä asia pomppaa aina mieleeni :-). t.Teija

    VastaaPoista